maanantai 24. helmikuuta 2014

Ulko-ovista, osa X

Olen koonnut näille sivuille potentiaalisia ulko-ovia perinteiseen makuun. Tammijärven Perinneovet täyttää nämä kriteerit kirkkaasit. Komeita ovat. www.perinneovet.fi

torstai 6. helmikuuta 2014

Takkatestailu jatkuu


Ladoin tulitiilet takkaan uudestaan. Sommittelin takaseinänkin ja tein paikan arinalle. Palaa tosi kauniisti loppuun asti, eikä enää jää ikävästi kytemään.

Samalla opettelin muurareiden ikiaikaisen taidon ja löin tiiliä tarpeen mukaan lyhemmiksi ihan vain vasaralla. Appiukko oli jättänyt sellaisen ennakkoperintönä muiden työkalujensa kanssa. Ok - meni siinä muutama tiili hukkaan ja pari tuli vähän rumasti. Mutta ei vain jaksanut kiusata naapurustoa rälläköimällä pakkasessa...

Etualalla on yhä nuo kalsiumsilikaattilevyt. Kysyin maahantuojalta - eivät kestä suoraa tulikosketusta. Sitä varten olisi vermikuliitti kuulemma just hyvää tavaraa. Mutta suunnitellaan nyt ensin. Kenties pärjätään lopulta ilman mitään.

Olen nyt poltellut tätä takkaa niin, että päästän palokaasut tuhkanpudotusreiästä leivinuunin puolelle, josta ne menevät poskikanaviin. Toimii ihan hyvin, kunhan ei samaan aikaan yritä raotella luukkuja. Silloin leivinuuniin syntyy niin iso ylipaine, että käryä alkaa tulla sisälle leivin uunin luukkujen reunoista. 

Siihen auttaa kun sulkee leivinuunin luukun pysyvästi 1500 astetta kestävällä tiivistemassalla. Sitä ennen pitää vielä ratkaista, että avaisiko takan ja leivinuunin väliin isomman aukon - ja sen jälkeen ehkä vielä leivinuunista poskikanaviinkin... Ja miten tämä tiilikasa tämän jälkeen nuohotaan?

maanantai 3. helmikuuta 2014

Ulko-ovi vanhaan taloon 2

Taannoin pohdiskelin ulko-ovivaihtoehtoja. Varmaan ihan pätevä vaihtoehto tilata puusepältä.
Mutta Isoniemeltäkin löytyi muutama houkutteleva malli - ja Juha Tapiokin on hei ostanut luukkunsa sieltä.