maanantai 13. heinäkuuta 2020

Ulkoportaat vanhaat taloon II




Portaat eivät suinkaan ole valmiit. Omaan silmääni hyvän näköisissä ulkoportaissa on myös matala alaporras. Siihen on upotettu metalliritilä tai jalkaralli, johon pahimmat kurat voi kopistaa.

Ennen tämän portaan rakentamista on kuiteenkin mietittävä portaan alusta, jonka päälle ralli rakennetaan. Meidän tapauksessamme tarkoitusta varten tehtiin tukeva kiveys.

Lähimpänä porrasta on edullista betonikiveä, joka tulee jäämään alimman askelman alle. Uloin kehä on vaaleaa graniittia ja sisällä tummaa kiveä.

Meillä on ollut jo pidempään tontin nurkalla pino kiviä, jotka ovat odottaneet sopivaa käyttöä. Tuollainen mittatarkka yli 10 cm paksu tumma kivi olisi kallista, mutta kun on Sulo Vilenin sielu, niin joskus vastaan tulee hyviä mahdollisuuksia...

Kivien ladonta oli lopulta melkoista tetristä, jotta sain ne riittämään. Vain yksi kivi jäi varastoon.

Tarkkasilmäinen löytää ladonnassa myös yhden virheen, jonka kävin kuvan ottamisen jälkeen korjaamassa.


Lopuksi levitin mustaa hieno hiekkaa ja jyräsi tärylätkällä päältä. Jäljellä tässä projektissa on alin askelma (sekä pihan siivous).

Seuraa sivua tonttijatalo.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti