torstai 14. huhtikuuta 2016

Paljonko ikkunaremontilla säästää?

Rintamamiestalo.comissa ja rintamamiestaloja käsittelevässä Facebookryhmässä kysellään säännöllisin väliajoin, mitä ihmiset ovat maksaneet ikkunaremonteistaan. Nyrkkisääntö tuntuu olevan reippaasti yli tuhat euroa per reikä.

Joku kertoi saaneensa 18 000 euron kokonaistarjouksen. Kuinka pitkä mahtaa olla sen sijoituksen takaisinmaksuaika?

Varsinkin painovoimaisen ilmanvaihdon yhteydessä epäilen vähän sijoituksen kannattavuutta. Ensin vaihdetaan ikkunat, sitten käydään puhkomaan seiniin korvausilmareikiä. Toki ilmanvaihto on silloin hallitumpaa, mutta takaisinmaksuaika voi venyä ikuiseksi.

Meillä on joskus ammoin laitettu taloon 3-kerrosikkunat. Onneksi silloinen omistaja on arvostanut alkuperäistä ulkonäköä ja on uhrannut aika paljon markkoja sen säilyttääkseen. (Siis kolme ruutua rinnan ja yläpuolella kuusi pienempää. Yhteensä 27 lasia per reikä. Ikkunanpesijän iloksi.)

Sitä en tiedä, kuinka paljon näillä ikkunoilla on säästetty. Tuskin kovin paljon - sen verran heikosti esimerkiksi alakerran ikkunoissa on tiivisteitä. Itsekään en ole lähtenyt ikkunoiden tiiviyttä maksimoimaan*, koska esimerkiksi olohuoneessa ei ole korvausilmaventtiileitä. Antaa vetää, onpa jotain mitä hengittää.

* yläkerrassa tiiviys on tärkeää, koska siellä vallitsee ylipaine. Jos sisin ikkuna falskaa, ikkunan väli huurtuu.