lauantai 8. lokakuuta 2016

Painovoimaisen ilmanvaihdon tehostus


Olen pohtinut pidempään painovoimaisesta ilmanvaihtoa. Vaihtaisinko lämmön talteenottoon (LTO) vai kehittäisinkö vain nykyistä setuppiani. Tässä on ensimmäinen kehitysversio, joka perustuu nykyisen ratkaisun jatkokehittämiseen.


1. Selvittääkseeni nykytilannetta ostin hiilidioksidimittarin, mallimerkinnän RH 7722. Sellaista myy esimerkiksi suomalainen Terastore, itse ostin Kiinasta ja sain vielä vähän halvemmalla. 


Laite on monipuolinen - se kalibroi itse itsensä ja kertoo hiilidioksimäärien lisäksi ilmankosteuden ja lämpötilan. Vanha kunnon RS232-liitinkin löytyy, vaikka en tiedä mitä sillä tekisin.  Omalta kannaltani mielenkiintoisinta oli se, että laitteessa on rele-ulostulo. Siis käytännössä jännitteetön on/off-kytkin. Voin määrittää hiilidioksimäärien raja-arvon, jonka jälkeen kytkin kääntyy päälle ja lisää ilmanvaihtoa.

Laitteen ohjekirja löytyy täältä.

2. Ensin harmittelin, ettei laitteen sisäisestä releestä tule virtaa, jonka voisi suoraan johtaa ulkoiseen tuulettimeen. Harmittelin sitäkin, ettei laitteella voi ohjata vahvaa virtaa. Suunnittelin jo järjestelyä, jossa kohtaisin heikkoa virtaa mittarin sisäisen kytkimen läpi releeseen, joka sitten kytkisi vahvan virran päälle ja pois. Käyttäisin siis jotain tämän kaltaista. Sitten vetelisin johtoja pitkin lattioita ja seiniä kohti ilmanvaihtoa tehostava kanavatuuletinta.... Hohhoijaa.

3.  Sitten keksin. Laitteeseen voisi kytkeä radiolähettimen, joka ohjaisi kauko-ohjattavia pistorasioita. Ja näitähän on tarjolla ihan tehdaspakkauksissa. Nexa WBT-912 on laite, jolla tavallinen seinällä oleva valokatkaisija voidaan muuttaa radiolähettimeksi.  (Tumma mötikkä ensimmäisessä kuvassa.) Oleellista on ymmärtää, että LAITE TOIMII NAPPIPARISTOLLA. Siinä voi käydä huonosti, jos johdat siihen vahvaa virtaa. Omassa käytössäni, kun mittarin rele ei edes kestä vahvaa virtaa, tämä oli juuri oikea ratkaisu.



4. Tällä radiolähettimellä voi ohjata mitä haluaa. Itse ohjaa sillä yläkerran vessan katossa olevaa kanavatuuletinta. Yksinkertaisinta olisi käyttää sitä päälle/pois-ohjaukseen, mutta päädyin virittämään vähän pidemmälle. 

Minulla oli jo valmiina Pax Passad Multi -kanavatuuletin, jonka olen asettanut jatkuvan käynnin tilaan. Laite lisää kierroksia kun se huomaa liikettä vessassa ja kiihdyttää edelleen, kun se havaitsee ilmankosteuden nousevan (tätä ei vessassa tapahdu käytännössä koskaan).

Näiden ominaisuuksien lisäksi laitteessa on mahdollisuus ulkoiselle kytkimelle, jolla sen saa manuaalisesti asetettua kovimman puhalluksen tilaan n 10 minuutiksi. Ostin siis siihen vastaanottimen Nexa 3500-2, joka nyt kytkee laitteen kovimmalle teholle aina kun makuuhuoneen hiilidioksiditaso nousee yli määritellyn pisteen. Tämä asennus kannattaa teettää ihmisellä, jolla on siihen pätevyys. MUTTA, Jos ohjaat kaukosäädöllä tavallista etäohjattavaa pistorasiaa, niin silloin järjestelmän kokoaminen ei vaadi minkäänlaista sähköalan osaamista.

Testailu on yhä kesken, mutta lopputulos vaikuttaa hyvältä. Pari huomiota kuitenkin heti kärkeen:

Ensinnäkin, mittarissa on summeri, joka päästää ikävän piippauksen kun määritelty hiilidioksidiarvo ylittyy. Todennäköisimmin tämä tapahtuu keskellä yötä. Itse avasin laitteen ruuvit ja yksinkertaisesti väänsin summerin irti piirilevyltä.

Toiseksi. Miettikää ilmanvaihdon kokonaisuutta. Jos puhallatte ilmaa ulos, niin järjestäkää korvausilma - muutoin sitä tulee lattioiden ja seinien raoista.  Jos taas puhallatte ilmaa sisään, niin silloin kasvaa riski siitä, että ylipaine työntää kosteaa ja lämmintä ilmaa rakenteisiin.

Itse pidän järkevänä ilman ulos puhaltamista.


HEI, MIKÄLI HALUAT JATKOSSA TIEDON BLOGIN PÄIVITYKSISTÄ, NIIN SEURAA MEITÄ FACEBOOKISSA.









lauantai 24. syyskuuta 2016

Biocomp ja sammaleenpoisto

Katon pohjoisen puolen lappeen oikea reuna kasvoi aiemmin sammalta noin viiden sentin vahvuudelta. Muistona talon seunustalla ammoin kasvaneesta vaahterasta.

Olen ruiskuttanut siihen Biocomppia tänä vuonna, viime vuonna ja vähän toissavuonnakin. Ja tuossa tulos.

Ei vainkaan.

Ei se niin helppoa ollut. Sammal kyllä kuoli, mutta ei se sieltä alas tullut. Niin tiukkaan oli kasvanut tiilen pintaan, ettei hengettömänäkään lähtenyt.

Yritin painepesuria. Siis sellaista jokakodin perusversiota, parempaa ei siihen hätään ollut. Siitä ei tullut yhtään mitään.

Homma rupesi pelittämään, kun laitoimme 4 metrin mittaisten rimojen päähän muotoon rälläköityjä pellinpaloja ja ryhdyimme kaapimaan. Isä istui kattotikkalailla, minä kurottelin rakennustelineiltä - jotka siis vielä kesällä olivat talon oikeanpuoleisessa päädyssä.

Tunteja meni, mutta vain tunteja. Lopputulos on hyvä.

Katon vasemmassa reunassa näkyy myös vähän tällaista puhtaampaa kohtaa. Ruiskuttelin sinne toissa kesänä Biocompia. Katto on ilman rapsutteluakin ruiskutuksen kohdalta siisti. jossain vaiheessa suihkin koko katon.

Moni pohtii tiilikaton maalausta. Minäkin olen sitä miettinyt ja mietin yhä. Lopulta saattaa kuitenkin olla niin, että sammalenpoistolla mennään - ja sitten kun on pakko tehdä jotain, uusitaan tiilet. Ei kuitenkaan vielä 20 vuoteen. Nämä vuosikymmeniä vanhat betonitiilet ovat nähdäkseni yhä vahvempia kuin uudet vastaavat.

Kun aikanaan kiipeilin 2000-luvun rivitalon katolla lumia pudottamassa, joka kevät piti olla tiiliä vaihtamassa.

Sokevan sivuilla lisätietoa Biocomp-tuotteesta. Itse käytin tuota vanhempaa ja laimeampaa tavaraa: http://www.sokeva.fi/puhdas-katto

Päivitys 9/2020. Perinnemestarin sivuilla vertailu eri menetelmistä. Sooda vaikuttaa lupaavalta. Siirry.

torstai 30. kesäkuuta 2016

Rakennustelineet puusta, irrallisia huomioita (jatkoa)

Viimeiset 3 neliötä tämän kesän raaputusurakkaa jäljellä. Raaputellessa on ehtinyt miettiä, miten homma kannattaa tehdä ja miten ei.

Tässä eräs huomioista: Aloittakaa raaputus ylhäältä.

1. Silloin ei tarvitse keskeyttää työtä telineiden pystytystä varten.
2. Kun sade yllättää, yllä oleva taso toimii sadekatoksena.
3. Jos saat myöhemmin talkoomiehiä, niillä voi teettää töitä maan tasolla tai matalalla.
4. Kun voimat vähenevät ja huomio herpaantuu - siinä 25 raaputustunnin kohdalla näin takuuvarmasti käy - olet itsekin turvallisemmalla korkeuksilla.
5. Teline on hyvä tukea yläräystääseen. Tulee tosi tukeva rakenne koko työn ajaksi.
6. Kun ylhäältä putoaa moskaa, se sotkee alapuolista vanhaa maalipintaa - ei puhdasta puuta.

Tässä nyt ainakin alkuun. Takaisin raapimaan...


Rakennustelineet puusta, irrallisia huomioita (jatkoa)

Viimeiset 3 neliötä tämän kesän raaputusurakkaa jäljellä. Raaputellessa on ehtinyt miettiä, miten homma kannattaa tehdä ja miten ei.

Tässä eräs huomioista: Aloittakaa raaputus ylhäältä.

1. Silloin ei tarvitse keskeyttää työtä telineiden pystytystä varten.
2. Kun sade yllättää, yllä oleva taso toimii sadekatoksena.
3. Jos saat myöhemmin talkoomiehiä, niillä voi teettää töitä maan tasolla tai matalalla.
4. Kun voimat vähenevät ja huomio herpaantuu - siinä 25 raaputustunnin kohdalla näin takuuvarmasti käy - olet itsekin turvallisemmalla korkeuksilla.
5. Teline on hyvä tukea yläräystääseen. Tulee tosi tukeva rakenne koko työn ajaksi.
6. Kun ylhäältä putoaa moskaa, se sotkee alapuolista vanhaa maalipintaa - ei puhdasta puuta.

Tässä nyt ainakin alkuun. Takaisin raapimaan...


tiistai 21. kesäkuuta 2016

Ulko-ovi vanhaan taloon, osa X

Olen muutamaan otteeseen koonnut blogiin vanhaan taloon sopivista ovista. Yksi, ja uuden oven laittamista edullisempi, vaihtoehto olisi vanhan oven muokkaaminen sormipaaneeleilla.

Ihmettelin, että eikö kukaan ole sellaista vielä toteuttanut. No oli: http://www.meillakotona.fi/tee-itse/tuunaus-ja-kunnostus/tuunaa-ovi-vanhan-nakoiseksi

Hyvän näköinen. Ehkä siitä voisi jopa laittaa paremmaksi?

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Näin Speeheater toimii


No niin, käynnissä on toinen kesä talon raaputusta. Tein taas telineet painekyllästetystä kakkosnelosesta. Valehtelisin jos väittäisin, ettei viiden metrin korkeudessa pelota.
Erityisen ärsyttäviä ovat kimalaiset, jotka ovat pesiytyneet otsalautojen taakse tai kylmävintille.
"Älä huido vaikka se pistäisi", muistutan itselleni.
"Älä huido vaikka se pistäisi. Älähuidovaikkasepis..."
No ei pistänyt. Pullo ampiasmyrkkyä on hyvä itsepuolustusväline, jos ei välitä silmien kirvelystä.

Tuttavat ovat kyselleet, miten Speedheater toimii. Toimiihan se. Laitteen infrapunavastukset lämmittävät ja samalla pehmittävät maalit puupintaan asti. Sen jälkeen maali on periaatteessa helppo kaapia pois. Käytännössä siinä on aina joku naulanpää tiellä tylsyttämässä. Ja paneelilauden kaarevia pintoja - ja etenkin sen ylemmän laudan alapintaa, jossa maali on pysynyt tiukemmin kiinni - on lähes mahdoton puhdistaa.

Se mikä jää, niin jää.

Verkosta olen löytänyt lähinnä valmistajan omia mainoksia, joten liitän tähän yhden otoksen kiinnostuneiden iloksi.

Minulla on Speedheateria varten taittovarsikin, mutta en ole sen käyttöön tottunut. Siinä menee enemmän aikaan asetteluun kuin raapimiseen. Jos käyttäisin putkesta valmistettuja telineitä, käyttö voisi olla helpompaa. Olen myös ollut päättelevinäni, että varsi toimisi paremmin pysty- kun vaakalaudoituksessa - voin olla väärässäkin.

Käytännössä raavin seinää Speedheater toisessa ja raavin toisessa kädessä. Nojaan vasemmalla kädellä laitetta seinää vasten, samella kun kaavin edellistä kohtaa pois. Ottaa se välistä hartioihin, mutta ei tässä kovin pahaan jumiin pääse, kun kiipeilee aina silloin tällöin ylös ja alas telineillä.

Valmista tulee ehkä 2-3 neliötä tunnissa.

torstai 19. toukokuuta 2016

Huonekohtainen ilmanvaihto, vaihtoehto 8

Törmäsin Ilmasointitekniikka.comin sivuilla jälleen uuteen huonekohtaiseen ilmanvaihtoratkaisuun. Päivitin vanhemman koontipostaukseni, joka löytyy täältä.

torstai 14. huhtikuuta 2016

Paljonko ikkunaremontilla säästää?

Rintamamiestalo.comissa ja rintamamiestaloja käsittelevässä Facebookryhmässä kysellään säännöllisin väliajoin, mitä ihmiset ovat maksaneet ikkunaremonteistaan. Nyrkkisääntö tuntuu olevan reippaasti yli tuhat euroa per reikä.

Joku kertoi saaneensa 18 000 euron kokonaistarjouksen. Kuinka pitkä mahtaa olla sen sijoituksen takaisinmaksuaika?

Varsinkin painovoimaisen ilmanvaihdon yhteydessä epäilen vähän sijoituksen kannattavuutta. Ensin vaihdetaan ikkunat, sitten käydään puhkomaan seiniin korvausilmareikiä. Toki ilmanvaihto on silloin hallitumpaa, mutta takaisinmaksuaika voi venyä ikuiseksi.

Meillä on joskus ammoin laitettu taloon 3-kerrosikkunat. Onneksi silloinen omistaja on arvostanut alkuperäistä ulkonäköä ja on uhrannut aika paljon markkoja sen säilyttääkseen. (Siis kolme ruutua rinnan ja yläpuolella kuusi pienempää. Yhteensä 27 lasia per reikä. Ikkunanpesijän iloksi.)

Sitä en tiedä, kuinka paljon näillä ikkunoilla on säästetty. Tuskin kovin paljon - sen verran heikosti esimerkiksi alakerran ikkunoissa on tiivisteitä. Itsekään en ole lähtenyt ikkunoiden tiiviyttä maksimoimaan*, koska esimerkiksi olohuoneessa ei ole korvausilmaventtiileitä. Antaa vetää, onpa jotain mitä hengittää.

* yläkerrassa tiiviys on tärkeää, koska siellä vallitsee ylipaine. Jos sisin ikkuna falskaa, ikkunan väli huurtuu.


sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Takan tuunausta, luukut

Ostin Tori.fistä käyttämättömät takkaluukut. Vuorossa on siis takan tuunauksen osa X.

Kiinnitys sujui kohtuullisen kätevästi, koska edellinen luukku oli noin sentin leveämpi kuin uusi - miksi irroittaa sitä, mikä on hyvin kiinni?


Leikkasin vain rälläköimällä vanhat saranat pois, porasin reiät oikeille kohdin, ujutin mutterit vanhojen karmien taakse ja vedin pulteilla kiinni.


Nyt näkyy liekit. Vähän luukku nokeentui yläreunasta - mietitään sitä takan tuunauksen osassa XI.