Aiotko muurata takan itse? Kannattaa varmaan harkita kertaalleen ja vielä pari kertaa sen jälkeenkin.
Nämä pdf-dokumentit ovat kuitenkin mielenkiintoista tutkittavaa kaikille, jotka haluavat ymmärtää takkojaan:
http://www.tiiliteollisuus.fi/8_mallit.htm
http://www.halminen.fi/index.php?module=SimpleGallery&func=album&aid=1
perjantai 24. tammikuuta 2014
torstai 23. tammikuuta 2014
Takan modifiointi, testailua...
No niin, muurarin ja Rintamamiestalo.comin keskusteluryhmän neuvojen perusteella väsäilin takkaleivinuuniin kuvan kaltaisen asetelman. Eli kavesin tulisijaa kahdella tulisijoihin tarkoitetulla modulitiilirivillä. Tulisijan suuaukkoa kavensin kodinhoitohuoneen rempasta ylijääneillä kalsiumsilikaattilevyillä, kuten olin tehnyt jo aiemminkin.
Takka tuntui palavan hallitummin. Kärytykseen tuntui vaikuttavan positiivisesti kun laitoin yhden tiilen myös alareunaan. Alkoi mennä ahtaaksi, mutta antaa aihetta jatkopohdinnalle.
Toistaiseksi tiilet on vain lain ladottu. Jos homma toimii, käytän laastia.
Muurari neuvoi myös, että voisin avata reiän takasta kaakeliuunin puolelle ja tehdä isot reiät kaakeliuunin seinien kautta poskikanaviin. Rohkea kokeilu, mutta silloin tämä värkki olisi aidosti takka. Ainakin osa ongelmaa on ollut se, että takkaosassa ei ole ollut yhtä nielua, vaan oikealla ja vasemmalla laidalle ripoteltuna yhteensä kuusi pientä reikää.
So far so good.
perjantai 17. tammikuuta 2014
Turhan iso takka puolen kiven hormiin?
Takkaa ei parane polttaa luukut auki - alkaa heti vauhtiin päästyään pölläytellä käryjä sisälle. Muutoin vetoa tuntuu kyllä riittävän ihan ok.
Ongelma voi olla puolen kiven hormi, joka jää näin isolle takalle ahtaaksi. Tai sitten vikana on huonosti muotoiltu palotila. Tai molemmat.
Iso tuo palotila ainakin on - 45 senttiä leveä, 77 syvä, ja 73 korkea - siis melkoinen krematorio puolen kiven hormilla.
Aivan ensimmäiseksi laskin jo suuaukkoa sijoittamalla noi 13 cm palamattoman levynkaistaleen suaukon yläreunaan ja vähän kapeammat reunoille (ei kuvassa). Nyt harkitsen palotilan muokkaamista suuaukon yläpuolelle sijoitettavalla "hyllyllä". Onko ajatuksessa järkeä?
Tai kenties kannattaisi ryhtyä pienentämään=kaventamaan tuota palotilaa?
Ihan vielä ei hennoissi tappotuomiota julistaa.
Kysyntäänpä Rintamamiestalo.comin puolelta.
Ohessa kuva, sivustapäin katsottuna. Luvut ovat senttimetrejä.Vaaleanharmaat neliöt ovat reikiä, joista savut menevät poskikanaviin.
Päivitys: Palotilan kaventamista joku on jo kokeillut - ja lopputulos on ollut lupaava.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013
Isäinpäivälahja, voi kun en keksinyt pyytää...
Syksy on pitkällä ja rännit vielä puhdistamatta.
Voi kun olisi tällainen, niin ei tarvitsisi yrittää sohia 5m korkeuteen. Saati yrittää tehdä siellä jotain tikkaiden varassa.
Voi kun olisi tällainen, niin ei tarvitsisi yrittää sohia 5m korkeuteen. Saati yrittää tehdä siellä jotain tikkaiden varassa.
maanantai 7. lokakuuta 2013
Siirtäisitkö kehikon
Sitäkin tuli joskus pohdittua, mutta onneksi on näitä valmiitakin taloja, joita ropata. Tässä kuitenkin mainio tietopaketti siitä, miten siirto tehtäisiin: http://www.trkk.fi/sites/default/files/attachments/hirsikehikko_Palonen30.pdf
torstai 26. syyskuuta 2013
Tein reiän seinään
Tein reiän yläkerran seinään tuloilmaräppänään varten. Boschin valkoisella rasiaporalla reikä syntyi aika komeasti, mutta mitä syvemmälle mentiin sitä haastavammaksi homma kävi. Varsinkin purut olivat kinkkisiä, siinä ei oikein uskaltanut painaa kun rupesi mietityttämään kitka ja kipinät.
Tältä se näytti. Ulkoa sisällepäin:
1. Gyproc tai vastaava
2. Gyproc tai vastaava
3. Foliopaperi tai vastaava
4. Villa 5cm
5. Musta pikipaperi
6. Laudoitus
7. Musta pikipaperi
8. Purua n10 cm
9. Musta pikipaperi
10. Ensimmäinen ulkolaiudoitus, pystyrimarakenne
11. Toinen ulkolaudoitus, vaaka
Porasin kyllä sisältä ulkoa, mutta oikealta vasemmalle on länsimaisen arkikokemuksen mukaan luontevampi lukujärjestys.
Kun villaa on käytetty, niin kiva että on tuo foliokerros kosteutta sulkemassa.
Ehkä jossain vaiheessa teen vielä yhden venttiilin alakertaankin. Siellä on tosin hirsiseinä, joten voi olla etten lähde kuppiporalla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)