perjantai 18. syyskuuta 2015
Lopputulos
Tässä se nyt on. Lähes kaikki mikä kuvassa näkyy, on saanut pintaansa uuden maalikerroksen....
... ja absoluuttisesti kaikki mikä ei näy, odottaa maalaamattomana ensi kesää.
Maali on Virtasen 4 öljyn laatumaali, joka on sävytetty Tikkurilan Vanhan ajan värit -värikartan mukaan sävyllä 324x. Talon vanha sävy oli mielestämme vähän liian "vihreä" keltainen, emme toistaalta halunneet persikkaakaan, emmekä pääsiäistipua. Jotenkin keltamultakin tuntui vieraalta, vaikka se kaunis sävy onkin. Tämä ei kuitenkaan ole 1800-luvulta eikä maatilan päärakennus.
Valitsimme lopulta maalin ajelemalla pitkin Kristiinankaupungin katuja värikarttojen kanssa. Sopivan kohdalla painoimme jarrua. Suositan metodia - koskaan ei tätä sävyä olisi osannut lastun perusteella ostaa.
Maalia kului puoleen taloon 18 litraa. Päädyn raavin puhtaaksi, talon sivulta otin lateksia pois sen verran kuin lähti. Kuisti oli todennäköisesti vedetty Vinhalla tms niin ohuelti, että ei sitä olisi kannattanut lähteä putsaamaan... päälle vain.
Virtanen lupaa, että tarttuu kaiken päälle. Kerron miten kävi.
Uusi eristemerkki markkinoille
Ytong Multipor näyttää olevan uusi eristemerkki markkinoilla. Vaikuttaa suunnilleen samalta kuin minun käyttämäni kalsiumsilikaattilevyt. (Katso projektikuvaus täältä)
Esitemateriaali kannattaa lukaista, jos on aiheesta kiinnostunut. Lataa tästä.
Itse olen valintaani tyytyväinen. Se tietysti kannattaa ottaa huomioon, että vaikka näillä materiaaleilla vältetään monia kosteusongelmia, sisäpuolinen eristäminen jäähdyttää aina rakennuksen runkoa. Ulkopuolinen eriste on kuin villatakki. Toki kyse on siitä paljonko eristää jne haluaako kaivaa maata tai repiä kaunista ulkopaneelia jne.
Ohjeistuksessa puhuttiin myös katon eristämisestä. Jos haluaisin ottaa sivuvintit käyttöön, pohtisin kyllä tarkkaan, olisiko tämä ehkä parempi vaihtoehto kuin uretaanilevy.
torstai 30. heinäkuuta 2015
Kannatti tehdä telineet puusta
Laitan kuvia ja projektikuvausta myöhemmin. Tämän postauksen tein vain todetakseni, että nyt on seinä siinä kunnossa, että telineet voi purkaa.
Yhä hengissä.
Ei mennyt kuin hieman yli kaksi kuukautta. Että sellainen maalauskesä. Olipa hyvä, ettei ollut vuokratelineitä. Halvempaa olisi ollut ostaa. Kohta on pihassa nippu painekyllästettyä puuta odottamassa ensi kesää ja toisen päädyn projektia. Ja sen jälkeen niistä tehdään portaiden ja terassin runkoa.
Näin laskien telineiden hinta oli 0 euroa.
Yhä hengissä.
Ei mennyt kuin hieman yli kaksi kuukautta. Että sellainen maalauskesä. Olipa hyvä, ettei ollut vuokratelineitä. Halvempaa olisi ollut ostaa. Kohta on pihassa nippu painekyllästettyä puuta odottamassa ensi kesää ja toisen päädyn projektia. Ja sen jälkeen niistä tehdään portaiden ja terassin runkoa.
Näin laskien telineiden hinta oli 0 euroa.
tiistai 9. kesäkuuta 2015
Nettikirjaston täytettä
Laitan tänne linkkejä verkosta löytyvistä remontointikirjoista. Tässä on yksi:
Hyvä tästä vielä tulee - perinnemestarin parhaat vinkit
Pirkanmaan maakuntamuseon perinnerakennusopas vaikuttaa pätevältä, ja on luettavissa pdf-tiedostona. Perustuu perinnerakennusmestari Tapani Koirasen kokemuksiin. Erityismaininta kuvista.
Hyvä tästä vielä tulee - perinnemestarin parhaat vinkit
Pirkanmaan maakuntamuseon perinnerakennusopas vaikuttaa pätevältä, ja on luettavissa pdf-tiedostona. Perustuu perinnerakennusmestari Tapani Koirasen kokemuksiin. Erityismaininta kuvista.
lauantai 23. toukokuuta 2015
Rakennustelineet puusta versio 1
Nyt pitää vain löytää jostain se pöljä, joka uskaltaa kiivetä tuonne.
Ajatuksella noita pitää pykätä. Ja laittaa varmistuspaloja aina kantavien palojen alle. Yritin ottaa mallia kaikesta mitä olen nähnyt ja mistä olen lukenut.
Tajusin kuitenkin vasta telineen tehtyäni, että aina ei paksumpi ole parempi. Nimittäin, "pystyelementtien" kävelyramppia kannattavat "välipuut" olisivat ehkä paremmat tavallisesta laudasta tehtynä. Niihin tulee kuitenkin aina ylhäältä päin myös "taittavaa" momenttia, joka on sitä pienempi mitä kapeampi pala on kyseessä. Ja kyljellään oleva lauta kantaa kyllä riittävästi ja ylikin.
Mutta mennee noinkin.
Parin päviän projektia varten ei telinettä kannata pykätä - ainakaan ellei kaikkea materiaalia ole valmiina. Silloin kannattaa vuokrata henkilönostin. Mutta kun projekti on pitkä ja pakollisten arkitöiden katkoma, vaihtoehtoa ei oikein ole.
Tarkkanäköisimmät huomaavat, että Speedheaterin Classic Arm -nivelkannatin on jo paikoillaan. Ostin Ruotsista paikallisen Blocketin (paikallinen Tori.fi) kautta. Kerron myöhemmin, paljonko tuo nopeuttaa työtä.
tiistai 12. toukokuuta 2015
Rakennustelineet puusta
Seinän skrapaus on käynnissä. Päädyssä ollaan jo noin kolmen metrin korkeudessa, kohta pitäisi miettiä kunnollisia tällinkejä - ennenkuin putoan ja taitan nilkkani. Kun aikataulu on avoin, ei vuokrateline tai henkilönostin ole vaihtoehto.
Eli puusta. Ohjeita ei hirvittävästi ole tarjolla, mutta jotain sentään. Jos jollain on parempia piirrustuksia, niin laittakaa ihmeessä tulemaan.
Päätyä on kaavittu kahdella tekniikalla. Puhtaalla lihasvoimalla kylmiltään - ja toisaalta Speedheaterilla lämmittäen. Molemmat toimivat. Ensiksi mainittu käy kuitenkin voimille ja huollimattomuus kostautuu raapamina. Joten jatkamme lämmittimen kanssa.
Matkahuollossa odottaa myös Speedheater Classic Arm, eli nivelvarsi. Sillä lämmittimen voi siirtää lämmittämään uutta paikka, kun edellistä raapii. Tämän pitäisi tuplata työnopeuden. Teoriassa.
Erinomaisia kaapimia en ole vielä löytänyt.
keskiviikko 11. helmikuuta 2015
Klapivaraston katto
Mahdottoman helppo homma yhden miehen hommaksi, mukava käsitellä, myötäili katon vanhoja notkoja - eikä maksanut paljon mitään.
Tai noh, miten sen ottaa. Ei maksanut hirveästi, ja pojat saivat kaupan päälle tikkujätskit.
Ja sai vetää suoraan vanhan vuotavan huopakatteen päälle.
En ehkä laittaisi näitä talon kattoon, mutta en nyt ihan tiedä että miksi en. Tähän käyttöön ihan ässä ratkaisu.
Tässä firman kotisivut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



